
Historia
The Silhouettes perustettiin vuonna 1999 melodisuuden ja musiikillisen individualismin vastaiskuksi monikansallisen musiikkiteollisuuden totalitärismiä vastaan. Toistaiseksi viimeisen keikkansa The Silhouettes on heittänyt alkutalvesta 2001, jonka jälkeen bändi oli 2 ½ vuotta totaalisesti telakalla. Tämän jälkeen The Silhouettes on kokoontunut satunnaisesti studiosessioihin, joiden pohjalta koottiin kesällä 2007 julkaistu debyyttialbumi Rautalankarenessanssi sekä myös toinen, lokakuussa 2010 ilmestynyt pitkäsoitto The Ocean of Sunken Dreams. The Silhouettes’in globaalisti tunnetuin veto on bändin ensialbumin ensimmäisen biisi Tornado, jonka vanhaan animaatiofilmiin yhdistetty video on kerännyt YouTubessa yli 4 miljoonaa latauskertaa.
Toisen albumijulkaisun jälkihöyryissä taltioitiin vielä radiopromo-joulusingle (Sylvian Joululaulu), joka julkaistiin loppuvuodesta 2011 (excerpt-linkki tässä).
Jatkoa radiohiljaisuuden jälkeen
Lähes 15 vuoden radiohiljaisuuden jälkeen Silhouttes-saaga sai yllättäen jatkoa, kun juhannuksen alla v. 2026 julkaistiin uusi versio Silhouttesin jo kertaalleen levyttämästä Kesäillan twististä (alun perin Kesäillan valssi (Oskari Merikanto)) — tällä kertaa anglo-amerikkalaisella nimellä Summer night twist (suoratoistolinkit alla):
Saman vuoden syyskuussa julkaistiin Silhouttesin versio Archibald Joycen ikivihreästä Song d´Automne’sta nimellä Autumn twist (linkit alla).